TEKIJÄ
Graafikko, taiteilija, valokuvaaja, muusikko, free toimittaja, koirankasvattaja
ja tatuoitsija

Tuija Heikkilä
Olen kaikin puolin itseoppinut joka alalla. Takana on kuitenkin kolme
eri alan ammattikoulutusta.
Työskentelin yli 20 vuotta virkatehtävässä suunnitteluavustajana,
josta irtisanouduin
ja perustin oman yrityksen Mainospalvelu Rubiinin marraskuussa 2003.
Mainostöiden lisäksi nautin suunnattomasti maalata tauluja
- öisin:). Tästä kyti vuosia jo idea,
että miltä tuntuisi jos paperi ja kynä vaihtuisikin ihoksi
ja tatuointikoneeksi, koska tatuoinnit ovat aina kiehtoneet minua. Heinäkuussa
2008 kävin ohjeistavan tatuointikurssin ja sen kummemmin "sian
nahkaan " harjoittelematta aloin tatuoida suoraan iholle. Kunnianhimoni
antoi vauhtia ja kohta huomasin tatuoivani kavereita, kaverien kavereita
ja lopulta jo aivan tuntemattomia. Alusta asti
huomasin pitäväni tavattomasti tatuointi hommista! Muutama
seikka mitkä helpottavat tätä työtä:
Pidän ihmisistä
En pelkää neuloja tai verta
En pelkää kipua, en omaa enkä toisen
Olen omille töilleni perfektionisti
Haen haasteita
En voi kutsua itseäni vielä ammattilaiseksi, mutta en voi
kutsua itseäni edes taiteilijanakaan
ammattilaiseksi. Taiteellisuutta ei periaatteessa voi oppia, sitä
voi ainoastaan herätellä ja
hiota. Uskon näin olevan myös tatuoinnin suhteen. Tatuoitsijat
ovat kaikki itseoppineita, koska koulutusta ei ole tarjolla ainakaan
Suomessa. Toiset oppivat heti jotkut hitaasti ja
jotkut eivät ehkä koskaan. Henkilökohtaisesti pidän
tärkeänä asiakkaani mielipidettä ja hymyä tyytyväisyydestä,
vaikkakaan en ole vielä "valmis" tatuoitsijana, on polte
olla alalla hyvä ja luotettava. Näillä eväillä
edetään ja näillä mennään!
Erityisesti tulen painottamaan että kannattaa tilata yksilöllinen
tatuointi. Suunnittelen mieluusti
tatuointisi "mielikuvasi tai tikku-ukko piirroksen" pohjalta.
Muotokuvatatuoinnit tulevat olemaan
mieluisimpia haasteita. Tatuoinnin suunnittelu on kuitenkin
osa hyvää lopputulosta!
Artikkeli Turun
Tienoo 2009
Tervetuloa uusiin tiloihin Tampereentie 22, TURKU